Ruokayhteisö Uuskauppa


Osuuskunta Uusruukkin tavoitteena on perustaa Pirkanmaalle uudenlainen ruokakauppa, jossa kaupankäyntiin tuodaan vahvasti yhteisöllisyys mukaan. 

 

Kiinnostaako sinua mahdollisimman tuore, puhdas ja lähellä tuotettu ruoka? Oletko sitä mieltä, että kaupankäynnin tulee olla kaikille osapuolille reilua ja luottamukseen perustuvaa? Perinteisen, markkinatalouden sääntöjen mukaan toimivan ruokakaupan on vaikeaa vastata näihin tarpeisiin. Siksi olemmekin kehittämässä uutta mallia, jossa kaupankäyntiin tuodaan yhteisöllisyys vahvasti mukaan. Voidaan puhua ruokakaupan sijaan ruokayhteisöstä.

 

Ruokayhteisö Uuskaupassa kehitetään kumppanuustalouden mallia, jossa jäsenasiakkaat kattavat kaupan kulut (vuokrat, muut kiinteät kulut ja palkat) jäsenmaksulla ja saavat ostoksensa ilman normaalia kaupan katetta. Näin katetaan ruokaketjun todelliset kulut oikeudenmukaisesti, ei muuta.

 

Uuskauppa perustetaan kun riittävän monta perhekuntaa niin haluaa!

Kokeilu Kurjella

Kurkikaupaksi kutsumallamme Uuskaupan pilotilla testasimme yhteisöruokakaupan toimintaa puolentoisa vuoden ajan. Uusruukki sai ekokylästä tarkoitusta varten pienen varastotilan vuokralle edullisesti ja mukana olevasta porukasta löytyi talkoohenkeä varastohyllyjen rakentamiseen.

Suurin osa tuotteista lähti koteihin ennakkotilausten perusteella, mutta osa kuormasta jäi varastoon omaksi Kurkikaupan ”pikkupuodiksi”, josta jäsenet tilausten välillä kävivät tekemässä täydennystostoksia koteihimme. 

 

Kokeilu päättyi, koska käytössä oleva tila ei oikein soveltunut tarkoitukseensa eikä sen puitteissa ollut mahdollista listä jäsenten määrää. Monta kokemusta rikkaampana jäämme suunnittellemaan kaupan tulevaisuutta...

Mitä myydään

Uuskauppa tarjoaa laadukasta, luonnonmukaista ja mahdollisimman lähellä tuotettua ruokaa ilman pitkiä kuljetusketjua ja byrokratiaa.

 

Tavoitteena on kattava valikoima, jolloin asiakas voi keskittää kaikki hankintansa omaan kauppaansa. Tuotteet ovat luomu- tai demeterlaatuisia tai tulevat laatukriteerit täyttäviltä pientiloilta, jotka eivät ole luomuvalvonnan piirissä.

 

Elintarvikkeet hankitaan ensisijaisesti lähituottajilta ja kauempaa Suomesta. Koska kotimainen valikoima on vielä puhtaan tuotannon osalta suppea, täydennetään valikoimaa muualta Euroopasta.  Jos me sitoutamme, me myös palvelemme.

Mallin edut

 Kaupan kustannusrakenne on hyvin läpinäkyvä, sillä jäsenmaksun suuruus kuvastaa toiminnan pyörittämisen kuluja ja ruuan hinta tuottajalle ta tukulle maksettavaa hintaa.

 

Kumppanuustalouden mallissamme jokainen ruokaketjuun osallistuva saa korvauksen työstään ja jokainen toimija keskittyy omaan osaamisalueeseensa.

 

Asiakasmäärä on ennustettavissa ja toiminnan suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys valuu kauppa-kuluttaja-rajapinnasta myös sinne maatiloille. Ruokaketjua voidaan kehittää veljellisessä yhteistyöhengessä tuottajien, jalostajien ja kuluttajien kesken. 



Kerro meistä kaverille!

Klikkaa alla olevaa linkkiä ja vinkkaa meistä kavereillesi.

Pistetään sana kiertämään!

OSUUSKUNTA UUSRUUKKI
Y-tunnus 2802916-3

info@uusruukki.com

Ruisvainiontie 24, 37470 Vesilahti

050 432 9530 

Seuraa Facebookissa!

Seuraa Instagramissa @uusruukki